tiistai 30. kesäkuuta 2015

Vispilänkauppaa talon takana

Yllättäen meitä odottivat heinäladon tuoksuiset treffit, kun äiti lupasi huolehtia Lenskin nukkumaan. Keskikesän seisahtunut tunnelma ennusteli jotakin erityistä. Ei ollut mikä tahansa ilta näillä tienoin. Kylällä olisi suvi-iltamat. 

Juhlat ovat vilkkaan kesäkauden kruunaus. Kansa tupeksii nuorisoseuransaliin, ympärivuotiset asukkaat ja kesäntuomat peräperään. Ohjelmassa on paikallisen kansankynttilän puhe, kuorolaulua kansallispuvuissa ja runonlausuntaa. Väliajalla tietenkin buffet. Pullaa ja lasipullojaffaa ulkorappusella. Illan odotetuin ohjelmanumero on juhlanäytelmä, eli ylipitkä, humoristinen klassikkotekstin uudelleentulkinta. Kun Kesäpäivä Kangasalla kajahtaa yhteislauluna, sen sanat ovat niin totta, niin totta juuri sillä perinnevoimaisella hetkellä, että sielun helma heilahtaa. 
Illan tummuessa penkit kannetaan miesvoimin pois. Lavalla soittimia virittelee jo yksitoistahenkinen Carneval. Poski pääsee viimein poskea vasten, vartalo vasten vartaloa. Tyynelle järvelle kantautuvat vanhojen slaagerien sävelet... 


Mitä helvettiä!! Miten niin ei kiinnosta lähteä...?!!
Pöllin isän taskusta jo rahaakin niitä limsoja varten. Pettyminen! Loukkaantuminen!
...Ai lähdetään sittenkin? Ei huvita enää. No okei, lähdetään............................!!!


Muina heiloina poljimme raittia nuorisoseurantalolle. Kirkkaanvihreillä pelloilla valo ja varjot kisailivat. Ylämäissä hiki nousi niskaan. Koivukujan siimeksessä ajoimme kilpaa hyttysten kanssa.

Leppynyt tunnelma sai takapakkia, kun perillä selvisi lippujen olevan loppu. Työskentelin pettymyksen kanssa tovin nuorisoseurantalon eteisessä ja sitten päätin laskea sen menemään. Meillä oli Sepån kanssa edelleen toisemme ja maalaismaisema. Mikä vaan olisi mahdollista. Sitä paitsi, eikö olennaisin juhlissa tapahtunut aina talon takana? Tästä tulisi täyttä turpaanvetoa. Romanttisessa mielessä.


Jäimme muun nuorison kanssa hillumaan pihaan. Lapset huusivat sokeripäissään ja juoksivat ympäriinsä. Skootterin kaasuttivat ja teinitytöt nojailivat katoksessa legginsseissään ja odottivat oman tanssinumeronsa alkamista. 

Muistot palasivat mieleen. Viimeksi suvi-iltamissa vanhempien tyttöjen narutoppien olkainten vieressä näkyvät toiset olkaimet olivat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Valitsin  ruskeasilmäisen ihastuksen kohteen juhlanäytelmän valovoimaisista näyttelijänuorukaisista. Loppuloman odottelin, että porukat hakisivat minut mökiltä, tai laittaisivat tekstaria ja siitä alkaisi ensimmäinen nuoruuden kesä. Sitä sai muuten odottaa.



Keinumorsian ja hänen heilinsä karkasivat keinumaan, kun runonlausunta alkoi. Huvi tyssäsi muutaman riemastuneen vauhtienoton jälkeen, kun viereen ilmestyi ryhmä lapsia alistuneesti jonottamaan.  


Katoksen teinit supisivat, kun seuraavaksi katosimme metsäpolulle. Polku johti pellonreunaan. Heili mittaili maita ja pohti, josko siitä sitten elanto ja perheelle tölli viereen. Keinumorsian nojautui koivunrunkoon, häntä heikotti.


Palasimme takaisin juhlahumuun juuri oikeaan aikaan. Lasioven läpi pystyi näkemään, kuinka yllätysesiintyjät Jaakko Ryhänen ja Seppo Hovi nousivat lavalle. Esitys oli mahdollista myös erittäin hyvin kuulla oven läpi.
Ja kun se Kesäpäivä Kangasalla lopulta päästettiin ilmoille, esitin sen yksinoikeudella Sepålle. Loppuhuipennuksen kohdalla kaiteen päälle kiivettyäni huomasin, että viereisessä autossa vaihdettiin hissukseen vaippaa vauvalle.


Heili pisti juhannusruusun muistoksi povelle. Tuoksu oli vahva vielä aamulla vaatteiden seassa. Siellä se Lenski oli tuhissut Nukkulassa palatessamme mökille. Samassa kamarissa, missä joskus yökaudet odotin yhteydenottoja, kuuntelin Roineen armaisia aaltoja ja kuvittelin elämää. Tuntui, ettei se ikinä alkaisi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti