torstai 9. heinäkuuta 2015

Sporttaa kuolevainen

Joskus elämässä täytyy vain kerätä itsensä ja lähteä lenkille, vaikka tuntuisi siltä, että harteilla on 14 kiloa ylimääräistä massaa. 


Vaikka tuntuisi, että koko tahdonvoima murenee sen alle ja välinpitämättömyys jatkaa voittokulkuaan kohti fyysisen olomuodon tuhoa. Kohti kuolemaa, joskin läpi luettelemattomien välivaiheiden.


Kuolemasta ei kyllä pääse eroon, vaikka saisikin painolastin sysättyä niskastaan ja pääsisi pururadalle asti. Se on läsnä aina, kun syke nousee normaalilukujen yläpuolelle herättelemään kehontuntemuksia. Puhe lihaksista on tarua, ei niitä ole. Luuranko juoksee metsässä raijaten perässään sisuskaluja, painavaa ihokaapua ja muuta höttöä. Askel on lyhyt ja matala, eikä se vie minnekään. Silmämunat vapisevat vietereissään. Kuvaus perustuu tosituntemuksiin.


Palkintona perässä odottaa kuitenkin mahdollisuus poseerata muikeillen naapureille ja valokuvaajille märän ruusun tuoksuisessa pihassa ja tuntea kiitollisuutta. Varmaan elän nyt ikuisesti. Tällä mennään ainakin seuraavat puoli vuotta.


Mutta joskus elämässä täytyy lenkinkin jälkeen vielä jaksaa punnertaa, vaikka tuntuisi siltä, että hartioiden päällä on 14 kiloa ylimääräistä massaa. 
Paitsi jos ei pysty. 
Kohta pystyy, jos kuolevainen jatkaa urheiluharrastusta tähän malliin!! Huhhu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti